1.1.2020
Näin uuden vuoden alussa ihmiset käyvät läpi mennyttä vuotta tai vuosikymmentä. Moni miettii kuinka raskas edellinen vuosi on ollut ja toivoo tulevan vuoden olevan helpompi. Mitä helpompi tarkoittaa? Ettei tarvitsisi kokea niin paljon huolta, surua tai kipua? Menetyksiä tai taloudellisia haasteita? Milloin elämän vaikeus loppuu? Milloin lakkaa sattumasta niin paljon? Ne ovat kysymyksiä joita minulta kysytään. Milloin tämä helpottaa? Helpottaako tämä koskaan?
Voisin vastata niihin kysymyksillä;
Milloin lakkaat vastustamasta?
Milloin päästät irti?
Milloin lakkaat satuttamasta itseäsi?
Milloin annat tilaa itsellesi olla se kuka olet?
Milloin on riittävästi?
Elämä on paljolti suostumista. Suostumista siihen kuka on. Suostumista siihen mitä tuntee. Suostumista siihen mitä jaksaa ja mitä ei. Siihen ettei monesti saa mitä tahtoo. Siihen ettei tahto ole lopulta se asia mihin kannattaa nojata. Suostumista siihen, että johonkin kannattaa nojata. Ja, että on viisautta nojata johonkin minkä kantokyvyn uskoo riittävän.
Ihminen joka nojaa työhön, parisuhteeseen, ystäviin, omaisuuteen, terveyteen tai harrastuksiin, saattaa huomata jonain päivänä jäävänsä vaille tukea. Silloin viimeistään on alettava etsiä tukea muualta. Ihminen joka on nojannut uskontoon saattaa kokea ettei hänestä ole pidetty siellä huolta. On vain laitettu muotti, mihin pitää mahtua Herran nimessä. Kaikki eivät koe näin, mutta osa kokee. Se on todellinen kokemus siitä, että olen toiminut näin tullakseni hyväksytyksi ja rakastetuksi, mutta en koe rakkautta tai hyväksyntää.
Kuka minut pelastaa? Kuka minua rakastaa? Jumala? Henkisyys? Yksi ajatus on, että kuolema pelastaa. Ajattelemmeko, että kuolema pelastaa meidät elämältä vai itseltämme? Siltä ettei tarvitse enää etsiä, selviytyä, yrittää, haavoittua, kokea kipua tai olla edes olemassa.
Joku ajattelee ettei mitään muuta ole kuin oma tuki. On parempi nojata itseensä, kun mistään muusta ei ole varmuutta. Huomaamattaan saattaa silloin sulkea itsensä. Jonain päivänä voi huomata kehossa kireyttä tai ettei osaakaan avata itseään toiselle ja elämälle luottavaisesti. On varuillaan varmuudeksi.
Kokeile halutessasi pientä testiä. Sulje silmäsi luettuasi tämän ja anna kehosi rentoutua pienin askelin. Hengitä syviä rauhallisia hengityksiä ja jokaisella uloshengityksellä päästä vähän enemmän irti kontrollista, jännityksestä, kannattelusta. Anna itsesi alkaa tuntea ympärilläsi oleva tuki. Jokaisella sisäänhengityksellä voit tuntea miten tämä tuki täyttää sinua ja jokaisella uloshengityksellä voit antaa itsesi nojata siihen vähän enemmän. Mieleesi saattaa nousta epäilyksiä ja ajatuksia tai kehosi saattaa pyrkiä alkaa kannattelemaan sinua kuin tottumuksesta. Huomaa vain tämä ja jatka rauhallisesti tukeutumista tähän ympärilläsi olevaan, jatkuvasti saavutettavaan olevaisuuteen. Anna itsesi pysähtyä tuntemaan kuinka konkreettiselta tämä tuki tuntuu.
Kysyt ehkä mitä tämä on? Kuka tai mikä minua tukee ja miksi? Olenko ansainnut sen? Kuvittelenko sen? Tai voi olla, että kaipaat sille nimeä. Meillä on tarve määritellä asioita voidaksemme käsittää niitä helpommin. Mielemme on rajallisempi kuin me itse. Haluamme laittaa asiat laatikkoon, että tiedämme mitä meillä on. Se on kuin omaisuutta jota kannamme mukanamme ja antaa meille arvoa ja turvaa.
Todellinen turva ja tuki syntyy siitä, että näet kuinka sinua tuetaan silloinkin, kun sinulla ei ole mitään. Siitä miten paljon sinulla on silloinkin, kun luulet ettei sinulla ole mitään. Usein vasta silloin alamme nähdä sen paljouden, kun joudumme päästämään irti ylimääräisestä. Ylimääräisellä tarkoitan asioita jotka mielessämme määrittelevät sitä kuka olemme. Voit omistaa paljon, jos et anna sen määritellä itseäsi ja elämää. Voit omistaa vain vähän, jos annat tulla sen itsesi ja elämän väliin.
Ajattelen, että on hyvä kuolla kokonaisena itsenään. Ei ole mitään mikä meidät pelastaisi itseltämme. Voimme pyrkiä suuntaamaan huomiomme ulospäin ja uskoa elävämme hyvää elämää. Monet viisaat pitävät sisäistä rauhaa kuitenkin ainoana asiana, mitä todella kannattaa tavoitella. Se saattaa luoda harhakäsityksen siitä, että se on asia mihin tulee pyrkiä tekemällä. En sano etteikö jossain määrin näinkin olisi. Monesti tarvitsemme harjoitusta tueksi matkalla kohti sisintämme. Sanoisin kuitenkin, että työ vaikuttaa helpommalta ja palkitsee nopeammin, mitä enemmän suostun siihen mitä on. Se ei suinkaan poista asioita, mutta suhtautumiseni niihin muuttuu, ja sitä kautta kipua on vähemmän. Sanonta kipu on väistämätöntä, kärsiminen vapaaehtoista, on varsin todenmukainen kuvaus siitä mitä tapahtuu tällä matkalla. Näen koko ajan selvemmin sen kuinka voin valita koenko rauhaa vai kärsinkö. Voin tuntea rauhaa vaikka kokisin kipua. Voin antaa itseni kannateltaksi ja levätä siinä tietäen, että tässä hetkessä on kaikki. En odota, että jokin ulkopuolellani loppuisi tai muuttuisi, vaan alan katsoa sisimpäni tilaa. Rauhan kokeminen vaatii rauhan kokemista.
Toivon sinulle uutta vuotta joka antaa enemmän tilaa sinulle. Sitä kautta kaikki muukin saa enemmän tilaa.
On monia lainalaisuuksia jotka pätevät kaikkeen täällä. Voidaksesi kokea itsesi täysin rakastetuksi on sinun hyväksyttävä itsesi sellaisena kuin olet. Saatava kokemus siitä, että sinua rakastetaan juuri sellaisena kuin olet haavoinesi, oikkuinesi, outojen ja hassujenkin tapojesi kanssa. Olet osa elämää. Elämä elää kauttasi ja vaatii rakastamaan sitä samoin, kaikissa väreissä, kaikkine vivahteineen.
Aikuinen ihminen ymmärtää, että puolisolla on huonoja hetkiä. Emme lakkaa rakastamasta puolisoamme silloin, kun hän ei käyttäydy kaiken aikaa toivomallamme tavalla. Toisella on oma tie ja tahto ja yhdessä oleminen on siihen suostumista. Mitä jos tarkastelisimme elämää vähän samalla tavalla tulevana vuonna. Yhdessä oleminen ja siitä nauttiminen on sitä, että osaa rakastaa toista vaikeinakin hetkinä, yrittämättä muuttaa toista. Emme kirjoita Facebookiin puolisostamme, että toivottavasti et ole yhtä hankala tai raskas kuin olit viime vuonna. Toivon sinun olevan mukavampi ja antavan minulle mitä haluan ja kaipaan. (Ainakin toivon ettei kukaan kirjoita). Entä jos alkaisimme rakastaa elämää kuin puolisoamme, kaikissa sen muodoissa ja väreissä. Voisimme yllättyä siitä mitä siitä seuraa.
Ole rakastettu ja tuettu tänäkin vuonna.
